21.6.06

Neulonhan minäkin

En oikeastaan pidä itseäni neulojana, tai kutojana - olen tottunut puhumaan kutomisesta neulomisen sijaan, kun käytetään puikkoja ja lankaa. En todellakaan kykene samanlaisiin neulontamääriin kuin suurin osa neuleblogien pitäjistä. Huis hais, ihmiset kutaisevat Fifi-huiveja ja pääkallolapasia, tuosta vaan! Jonkun pipon tai säärystimet kudon parissa illassa, mutta esimerkiksi musta villapaitani on ollut kesken... öö... varmaan yli kaksi vuotta...


Olin sen suhteen ehkä liian kunnianhimoinen. En löytänyt mistään kivaa vetoketjullisen villatakin ohjetta, sellaista lantiolle ulottuvaa ja pitkäresorista, jossa ei olisi mitään kommervenkkejä. Sain päähäni, että teen ohjeet itse. Mittailin itseäni, kudoin mallitilkun, laskeskelin silmukoita ja kerrosrivejä ja sain aikaan ohjeet, jotka oheisessa kuvassa näkyvät valkoisina, ryttyisinä paperilipareina, joista toisessa näyttäisi olevan teekupin pohjan rengasjälkikin. Onneksi paidankappaleet ovat niin mustia, ettei niiden ryppyisyys ja niihin tarttunut nöyhtä näy.

No, jossain vaiheessa hihan ja toisen etukappaleen kutomisen jälkeen iski epäusko. Tuleeko tästä mitään, ja jos tulee, onko se aivan hirveä? Onko mitään järkeä edes yrittää tehdä ohjeita itse? Kangaskaavoja olen tottunut piirtämään ja muokkaamaan, mutta kutomisen suhteen olen amatööri. Villapaidan kesken jäämiseen vaikutti myös se, että suunnittelin tekeväni kirjoneuletta toiseen hihaan violetilla langalla, jota ei sitten löytynytkään mistään - tuo villapaita on kudottu ihan Seitsemästä veljeksestä. Ajattelin värjätä kerän seiskaveikkaa violetiksi Dylonin kuumaväreillä, ostin värinapinkin mutta en saanut tehdyksi. Kaikki jää aina kesken...

Luullakseni saisin jonkinlaista uskoa projektiini, jos pingottaisin nuo jo valmiina olevat kappaleet ja tarkistaisin tarkemmin, että täsmäävätkö laskelmani lainkaan, värjäisin sen kerän valkoista lankaa (saa nähdä, mitä siitä voi tulla, kun siinä villassa on akryyliä seassa) ja härkäpäisesti kutoisin vain.

Oli miten oli, ajattelin liittää blogini neuleblogien listalle. Kenties raportoin pätkittäin tämän ikuisuusprojektini etenemisestä. Neuleblogeja lukiessani olen haaveillut vaikka mistä uusista neuleprojekteista (esimerkiksi kärjestä ylöspäin kudottu sukka olisi hauska oppia tekemään), mutta ei puhettakaan moisesta, ennen kuin olen saanut tätä säälittävää villapaitaprojektiani edes vähän eteenpäin. Freudilainen lipsahdus tuli näppäimistöllä muuten: kirjoitin ensin "pilapaitaprojekti"...

19.6.06

Laukkupropleema

Monta vuotta sitten (tarkalleen sanottuna noin viisi vuotta sitten) opettelin rekipeittokirjontaa, ja kirjoin testiksi kaksi pientä suorakaidetta. Ajatuksena oli tehdä niistä pikkuinen taskulaukku, tai vyötasku, sellainen kansallispukutyylinen, jonka voisi laittaa mustan villahameen vyötäisille väriä antamaan. Hämeenkyrön ja
Puulaveden kansallispukujen vyötaskuista saa mallia siitä, millainen viritys minulla oli mielessä.


Jostain syystä en saanut sitä koskaan tehtyä. Laiskuuden lisäksi syynä oli epävarmuus siitä, ompelisiko laukkuun läpän vai jättäisikö sen ylhäältä auki kuin taskun ikään. Vyön kiinnitystapakin oli hakusessa- tarkoitukseni oli selvittää, miten kansallispukujen vyötaskut kiinnitetään vyötäisille, mutta sitten se jäi.

Jossain vaiheessa mietin jopa, josko lapuista tekisikin pienen olkalaukun vyölaukun sijaan, mutta laukusta tulisi niin pieni että sinnepä ei mahtuisi kuin luottokortti, huulipuna tai kännykkä saisivat sen rumasti pönköttämään. Haluaisin ehdottomasti tehdä noista jotakin, mutta mitä? Tehdäkö niistä vyötasku, kuten alunperin suunnittelin, vai ommellako ne yhteen, isomman laukun läpäksi, jota varten pitäisi sitten metsästää mustaa villakangasta jostakin?

Tällaiset käsitöiden keskenjäämiset ovat kaikkein hermostuttavimpia, kun ei oikein ole selkeää suuntaa mihin edetä. Kaapin perillä makaavasta villapaidasta tiedän sentään, mitä siitä on tulossa, mutta mitä näistä lipareista oikein tulisi?

12.6.06

Gosurorijakku


Gosurorijakkuni on viittä vaille valmis. Kirjaimellisesti, sillä haluan vaihtaa kahden napin napituksen viiteen, pienempään nappiin, mutta nappien muoto on vielä hakusessa. Kaikkein mieluiten laittaisin jakkuun napit, jotka on päällystetty samalla kankaalla kuin jakku, mutta se vaatisi jakun liepeen sisäsyrjän mutilointia, enkä ole varma olisiko lopputulos siisti. Niinpä nyt toistaiseksi käytän tuota jakkua sellaisenaan, kunnes keksin ratkaisun nappiongelmiin.


Projektina on siis ollut Lindexin talvialesta 70%:n alennuksella ostettu kaksi numeroa liian suuri jakku, jota lähdin uudistamaan ompelemalla nyörityksen selkään ja pitsiä liepeisiin, hihansuihin, taskunsuihin ja kaulukseen.


Jakun uudistusprosessi alkoi purkamalla jakun selästä kaksi saumaa lenkkinauhaa varten - en tiedä, onko lenkkinauha oikea termi sellaiselle napinläpinauhalle. Ohessa kuvat jakusta edestä ja takaa saumojen purkamisen jälkeen. Purkamisen vuoksi jakku löpsöttää ja näyttää vieläkin isommalta. Saumojen purkaminen siististi edellytti vuoren purkamista jakun helmasta liki koko matkalta. Vuoren kappaleiden reunoja ei ollut huoliteltu, joten taas tuli huomattua, kuinka paljon ja kuinka nopeasti vuorisilkki voikaan rispaantua.


Seuraava kuvapari on otettu siinä vaiheessa, kun lenkkinauha on jo ommeltu selkäsaumoihin, ja kun pitsistä on kiinnitetty jo yli puolet. Pitsin kanssa minulla kävi nolosti. Kuten aiemmin kirjoitin, pitsiä oli tarpeeksi, mutta kahdessa eri pätkässä. Päätin ostaa yhtenäisen pätkän pitsiä ja piilottaa saumakohdan kaulukseen, eli juuri tuohon, jossa pitsi oikealla loppuu. Mittasin mielestäni tarvittavan pitsin määrän huolellisesti, mutta ihan ompelun loppuvaiheessa huomasin, että pitsi ei riitäkään takahalkion pohjukkaan asti. Olin varmaan ostanut puolisentoista metriä sitä pitsiä, ja se jäi ehkä viitisen senttiä vajaaksi... Harmitti aika vietävästi.


Kaikki kolme ratkaisuvaihtoehtoa olivat huonoja: 1) joko purkaa koko pitsireunus kaulukseen asti, ja käydä ostamassa vielä pitempi pätkä pitsiä (kalliilla hinnalla), 2) jatkaa pitsiä ylimääräisellä palalla siitä huolimatta, että saumakohtaa ei voi piilottaa mihinkään ja 3) ommella pitsi niin pitkälle kuin se riittää, eli n. kahden sentin päähän takahalkion pohjukasta. Päädyin viimeiseen ja vaivattomimpaan vaihtoehtoon. Joka tapauksessa nyörityksen narut roikkuvat siinä takahalkion päällä, joten tuskinpa sitä pitsin loppumista kesken huomaa kukaan muu kuin minä.


Ja sittenpä jakku olikin niin valmis, että sitä voi käyttää, vaikka nappisysteemi ei oikein miellytäkään. Valitettavasti nuo valmiista jakusta otetut kuvat ovat huonompia kuin prosessikuvat, sillä rajasin ne isommasta kuvasta, ja kuvan laatu kärsi. Kuvien värityskin vaihtelee, ehkä lähinnä aidointa väriä on aivan ensimmäinen kuva. Yritin fiksata tummimpia kuvia Photoshopilla, ja joistakin kuvista värit vääristyivät.

4.6.06

Ompeluryijy etenee

Kiitos käsityöblogin, olen jo saanut aikaiseksi jotain, jota en muuten olisi saanut.

Liki vuosi sitten loppukesästä kävin spontaanisti eräässä käsityökaupassa ja tapani mukaan hypistelin ja ihastelin siellä kivoja asioita. Siellä myytiin sellaisia pieniä ryijypaketteja, joiden aineksista voi ommella pienen ryijyn, joka näyttää ihan kudotulta ryijyltä, mutta joka ei vaadi kangaspuiden käyttöä. Nukat siis ommellaan kiinni pohjakankaaseen.

En halunnut ostaa valmista pakettia, vaan suunnitella oman pikkuryijyn, joten ostin siinä samantien pätkän ommeltavan ryijyn pohjakangasta. Ajattelin, että teen ryijyn niistä väreistä, joita minulla on jo valmiiksi kotona: minulla on kohtuullisen monipuolinen värivalikoima Vuorelman lankoja, jotka kokemukseni mukaan sopivat parhaiten kaikenlaiseen kirjontaan ja viimeistelyyn, ja mikseivät sitten ryijyn ompeluunkin, kun ryijy tulee vain koristeeksi eikä rekeen pershien alle.


Innoissani suunnittelin kosmis-mytologisen teeman "Jupiter ja Ganymedes", vertailin lankayhdistelmiä nukkiin ja sainkin aikaan mieleiseni mallin. Kävin ostamassa Funny-lankaa, jossa on sellaista polyesterikarvaa pinnassa (pälsgarn, sanoi lankakerän vyöte), jotta saisin syvyyttä ja kiiltoa mallin taivasosuuksille ja ajattelin, että kun se ryijy sitten on valmis, niin ompelen siihen muutamaan kohtaan kirkkaan lasihelmen tähdiksi. Malliin kirjoitin päivämäärän, 1.8.2005...

No, ompelin sitten ryijyä useampana iltana peräjälkeen innoissani, mutta sitten se jostain syystä jäi. En muista rupesinko tekemään jotain muuta käsityötä, vai tuliko jotain muita epäkäsityöllisiä projekteja aikaa viemään. Kääräisin sen "väliaikaisesti" muovipussiin, ja ensin se pussi roikkui kuukausikaupalla keittiöntuolin karmilla. Sitten siirsin sen olkkariin siinä ajatuksessa, että ompelisin sitä telkkarin edessä.

Nyt vihdoin kaivoin ryijyntekeleen esiin, ihan vain siksi, että olisi edes jotain päivitettävää blogiin. Kuvan ottamisen jälkeen ompelin ryijyä pari riviä, ja pääsin jo yli puolen välin! Se olisi varmaan kahdessa illassa valmis, jos puskisi päälle: ensimmäisessä illassa saisi nukat paikoilleen, ja toisessa sitten viimeistelisi reunat. Sellainen puskeminen kuitenkin taitaisi vetää hartiat aika tukkoon, joten taidan edetä rauhallisesti.

Ompeleminen oli kuitenkin ihan kivaa, ja erityisen kivaa oli se, että vihdoin pääsin eroon siitä syyllisyydestä, jota koin aina ryijyn sisältävää muovipussia liikutellessani! Moitiskelin talven aikana itseäni monta kertaa siitä, kuinka innostun aina kaikenlaisista projekteista enkä ikinä saa mitään loppuun. Turhaan. Pitäisi vain yrittää pitää kiinni siitä ensi-innostuksesta, mitä kokee projekteja aloittaessaan ja olla tuntematta syyllisyyttä.