Limonadijauhe

Siinä vaiheessa, kun Kool Aid -innostus on käsityöblogien maailmassa jo laantumassa, pääsen minä lopulta kokeilemaan moista touhua. Olen aiemmin värjännyt sekä kasviväreillä lankoja että kaupan kuumaväreillä vaatteita, mutta koolaidaus tuntui niin älyttömältä jutulta, että totta kai halusin kokeilla sitä. Onneksi kaverin poikaystävä oli kesällä käymässä Jenkeissä, joten saatoin pyytää häntä tuomaan kokeilusatsin tuota limonadijuomaa, joka sisältää askorbiinihappoa, keinotekoista makuainetta ja väriä. "Good source of C-vitamin!", indeed.


Värjättävänä lankana oli Novitan Isoveli, 75% villaa, 25% polyamidia. Käsittelin langat tuttuun tapaan eli vyyhdin ne ja kiinnitin pasmoilla. Sitten sidoin vyyhdistä vähän avaruusolion selkärankaa muistuttavan virityksen, jonka tarkoituksena oli mahdollistaa langan värjäys usealla värillä yhtä aikaa ja silti estää lankoja sotkeentumasta toisiinsa. Pisteeksi iin päälle laitoin yhteen selkärangan haaraan kuminauhoja tasavälein saadakseni langasta pilkullista. Sitten pesin langan mäntysuovalla (so. huljutin mäntysuopavedessä ja puristelin käsissä) ja huuhdoin huolellisesti.


Kool Aid -mauista käytössä olivat appelsiini, kirsikka ja sitruuna-limetti. Kirpparilta ostettu värjäyskattila on nähnyt kaikenlaista, mutta minun omistuksessani siinä ei ole keitelty mitään syötävää - tosin kertaalleen kokeilin värjätä lankoja homeisilla mustikoilla, mutta eipä niitäkään kovin syötäviksi voi sanoa. Niinpä limonadijauhe oli sille aivan uusi kokemus. Tosin sekoittaessani ensimmäisen väripussin veteen jäin kyllä miettimään, että mahtaako se Kool Aidkaan kovin syötävää loppujen lopuksi olla...


Olen luonnollisesti etsinyt kaikki koolaidaus-ohjeet webistä, ja siinä lukuisat suomalaiset käsityöblogit osoittautuivat arvokkaiksi. Mainitaanpa nyt pari: Koolatessa roiskuu oli tietysti yksi neuvojen ja kokemusten etsimisen alkukohta. Cairbren blogissa oli hyvä kuvitettu selvitys koolaidauksesta. Kati selvitteli mikrokoolaidauksen saloja, mutta minä en uskaltanut ruveta mikroilemaan, kun värjäyskattilakin on. Muoriskalla puolestaan on bloginsa värjäys-kategoriassa pelottavankin näköisiä juttuja, kuten koolattavia lankoja uunissa. Mistään ohjeesta en kuitenkaan löytänyt optimaalista lämpötilaa! Päädyin lopulta siihen, että lämmitin väriliemen n. 95-asteiseksi, sillä villahan ei tykkää keittämisestä. Polyamidin keitonkestosta minulla ei ole aavistustakaan, mutta pidin vain peukkuja pystyssä sen puolesta, ettei lanka sula kattilassa möykyksi. Ei sulanut.

Olin varautunut tekemään jonkinlaisen virityksen puurimoista, jotta avaruusolion raajoista vain yksi kiehuisi liemessä kerrallaan, mutta loppujen lopuksi en tarvinnut niitä. Kastelin pyyhkeen ja laitoin sen kattilan viereiselle levylle, ja vyyhti painoi märkänä sopivasti sen verran, että sen saattoi jättää roikkumaan kattilan reunalle ilman että tarvitsi pelätä koko höskän tipahtamista kattilaan.


Väriliemi tarttui lankaan uskomattoman nopeasti ja hanakasti. Noin viidessä minuutissa langan laskemisesta veteen väriliemi oli kirkas. Värjäytyminen oli niin nopeaa, että punaisen lankaosion kärjestä tuli kirkkaamman punainen kuin tyviosasta. Kool Aidin nopea värjäävyys muodostui ongelmaksi pilkulliseksi aikomani lankaosion kanssa: väri tarttui lähinnä tiukaksi sidotun vyyhdin uloimpiin säikeisiin, mutta ei vyyhdin sisälle. Vastaavia batiikkimaisia juttuja värjätessä minulla on yleensä ollut aikaa sörkkiä ja tökkiä solmittuja kankaita ja lankoja sen verran, että väri imeytyy sopivasti myös mytyn sisään eikä jää valkoiseksi. Kool Aidin kanssa aikaa siihen ei ollutkaan.

Huolimatta siitä, että väri imeytyi lankaan niin äkkiä, keittelin lankoja varmuuden vuoksi puolisen tuntia. Puoli tuntia näytti riittävän keittoajaksi ainakin äkkiseltään, sillä lankoja huuhtoessani väriä ei irronnut huuhteluveteen lainkaan. Saa nyt nähdä kestääkö väri pesua.


Vaihtaessani väriä vihreästä punaiseen totesin, että Kool Aid on totta totisesti erittäin värjäävää vaikka sitä ei edes keittäisi. Nostin nimittäin ensin vyyhdin tiskialtaaseen vähäksi aikaa jäähtymään ja sekoittelin punaisen liemen valmiiksi kiehumaan. Kumihanskoihin jäi pieniä hippusia punaista väriä, ja kun ryhdyin huuhtomaan vyyhtiä, osa niistä tarttui lankaan. Lähikuvasta näkyy, miten kirsikan väri koostuu sekä violeteista että punaisista värihiukkasista: pariin säikeeseen tuli nimittäin violetit raidat. Ne eivät lähteneet huuhtomalla.


Annoin vyyhdin kuivua jonkun aikaa. Tarkoitus oli antaa sen kuivua avaamattomana yön yli, mutta enhän minä malttanut jättää sitä rauhaan. Olo oli kuin joulupakettia avatessa, kun irroittelin kuminauhat ja avaruusoliota koossa pitäneet pasmat. Olin hiukan pettynyt siihen, että suurin osa ärhäkästä oranssista oli vain uloimmissa langoissa. Muuten värjäys onnistui oikein hyvin, punaisesta tuli erityisen kaunista.


Viimeisessä kuvassa on lanka sekä vyyhdillä että kerittynä. Tein kerästä sisältä purkautuvan, sillä langasta olisi tarkoitus kutoa sukat Kool Aidien lahjoittajalle, ja koska en ole varma, miten pitkälle värjätty lanka riittää, ajattelin kutoa kumpaakin sukkaa yhtä aikaa. Jos lanka loppuu kesken, sukista tulee edes symmetriset.

Kool Aid -kokeilu oli oikein hauska, ja kunhan saan sukat valmiiksi voinkin ruveta miettimään toista värjäyskertaa. Silloin varmaan yritän saada aikaan hyvin pitkän vyyhdin, jonka liukuvärjään kahdella värillä, vähän samaan tapaan kuin Anne blogissaan kuvaa. Ainoa ikävyys oli se, että sain pienen päänsäryn. En tiedä, johtuiko se Kool Aidin höyryistä, kattilaan pinttyneistä myrkkyjämistä, jotka pääsivät nyt ilmaan, vai siitä polyamidista. Keittäessä väriliemet eivät mielestäni haisseet mitenkään erityisen voimakkaasti mehulle, eikä myöskään valmis lanka haise. Seuraavalla kerralla täytyy tuulettaa huolellisemmin.

Hirviöpipon paluu

Voi pälli sentään. Olen pitänyt gargantuamaista pipoani silloin tällöin, ja ehdin päästä se päässä jopa erään tapahtuman yleisöstä otettuun paikallislehden kuvaankin. Pipo ei kuitenkaan tuntunut erityisen mukavalta, se oli liian löysä, pyöri päässä, ja tuultakaan se ei pitänyt. Jos sen veti huolimattomasti päähän, se ryttääntyi nauhakujan ympärille. Niinpä päätin kokeilla pipon huovuttamista, jotta se tikistyisi vähäsen.


En ole aiemmin huovuttanut valmiiksi kudottuja juttuja, pelkkää villaa vain, eikä minulle ollut ihan selvää, että miten homma helpoimmin lähtisi liikkeelle. Päätin kumminkin, että huovutan pipoa käsin enkä koneessa, jotta voisin hallita huopumista paremmin.


Yritin ensin huovuttaa pipoa levynä hieroen sitä käsillä pyörivin liikkein, mutta pipo vain venyi meduusamaisesti. Pelkäsin, että jos jynssään liikaa, lopputuloksena on puoliympyrän muotoinen kiinteä levy, joten aika pian siirryin perinteiseen vanuttamiseen saippuavedessä. Huopumisen alkamiseen meni aika pitkä aika, puoli tuntia jopa, ja alun varovaisen venyttelyn jälkeen päädyin hankaamaan pipoa oikein kunnolla.


Suurin osa piposta huopui todella nätisti, jopa päälaki, jonka huopumista olin etukäteen epäillyt - ajattelin nimittäin, että se ei huopuisi tasaisesti. Pipon hieno neuletekstuuri katosi, mutta minkäs sille voi.


Mutta pipon reunat. Niistä tuli aaltoilevat, ja muodoltaan pipo muistuttaa lähinnä tulppaania. Yritin huovuttaa reunoja erityisen paljon siinä toivossa, että ne kutistuisivat muuta pipoa enemmän, mutta luulen että aaltoiluongelma vain paheni. Olen aiemminkin painiskellut huovutettavien asioiden reunojen aaltoiluongelman kanssa, mutta tämä aaltoilu on voimakkainta tähänastisista kokemistani.


Lopputuloksena on se, että kun pipon laittaa päähän, sen reuna löpsöttää niin paljon, ettei reuna pysy taitettuna. Keräsin sitä ylimääräistä löpsöttävää reunaa soljella jonkun verran, jolloin reuna asettuu napakammin päätä myöten. Siitä huolimatta reuna jää löysäksi takaa, kuten kuvasta näkyy. Kuvasta muuten näkyy myös, että kokeilin pipoa märkänä päähän. Se tuntui selässä hyvin ikävältä sitten myöhemmin.


Onko olemassa mitään keinoa saada tuota reunaa kutistumaan enemmän kuin muut pipon osat? Eikös huopumisessa ole joku tietty taso, jonka jälkeen villa ei enää huovu? Mistä tuo aaltoiluongelma oikein johtuu? Mitä ihmettä tuolle nyt voi enää tehdä, jos reunojen aaltoilua ei saa aisoihin? En keksi muuta kuin ommella reunaa jonkun verran kokoon (sen verran, mitä nyt kiinnitin soljella) ja peittää rumahinen ompelukohta jollain, vaikka huovutetulla kukkasella.

Nyt on vähän mälsä olo. Olisikohan pipo ollut sittenkin kivampi tuollaisena löysänä ja nauhan kokoamana?

Kansallispukuhenkeä

Sain viime viikolla vihdoin valmiiksi yhden, pitkään kesken olleen hameen. Ostin jo pari vuotta sitten punasävyistä, raidallista kangasta Anttilan verho-osastolta tehdäkseni kansallispukuhenkisen raitahameen. Vasta, kun kaveri kutsui juhliin, jonka pukukoodina oli "kansallispuku tai jotain sen henkistä", sain vihdoin tarpeeksi motivaatiota kaivaa kankaat esiin.


Periaatteessahan poimutettu ja vekattu hame on helppo tehdä. Lasketaan vain sopiva määrä poimuja vyötärön mittaan ja se on siinä. Ryhdyin kuitenkin yltiökunnianhimoiseksi ja päätin ruveta silittämään niitä vekkejä. Yksi sunnuntaipäivä meni siinä, että vain yksinkertaisesti sommittelin vekitystä. Silittäessäni joka vekin erikseen tuntui välillä siltä, että eikö tämä kangas lopu koskaan.

Silitettyäni ja ommeltuani joka vekin, hamekangas kuitenkin muodosti kauniin kaaren ja olin tyytyväinen kunnianhimoisuuteeni. Viikon verran meni, kun en tehnyt hameelle mitään - minun piti ostaa vetskari ja unohdin sen aina. Ompelin sitten hameen loppuun päivää ennen juhlareissua. Vetskarin kiinnittäminen on aina yhtä hankalaa, eikä piilovetoketjusaumasta tullut siistiä taaskaan. Olen ommellut hameisiin kymmeniä vetskareita, eikä mikään niistä näytä täydelliseltä.


Vyötärökaitaleen ompelin käsin, mutta helman ompelukoneella piilotikillä. Yleensä ompelen helmapäärmeen aina käsin, mutta yhden aikaan yöllä iski epätoivo: olin seuraavana aamuna lähdössä junalla juhlapaikkaa kohti, ja laskeskelin, että helman käsin ompeluun olisi mennyt ainakin pari tuntia. Ommeltuani helman koneella se tarvitsi vielä silityksen, ja totta kai jokainen vekki piti helman kohdalla silittää uudestaan poimuille.


Saatuani hameen valmiiksi huomasin, että olin tehnyt vyötärökaitaletta ommellessani toistuvasti saman virheen: olin ommellut vekistä läpi säännöllisin väliajoin, ja ompeleet näkyvät oikealla puolella, vaikka niiden tietenkään ei pitäisi näkyä. Siinä vaiheessa yötä en jaksanut ajatella asiaa, enkä oikeastaan jaksa ajatella nytkään. Jos se jatkossa rupeaa ärsyttämään, niin ompelen vyötärökaitaleen uusiksi sitten.


En silloin yöllä jaksanut ottaa valmiista hameesta kuvia, kun peti ja seuraavana aamuna lähtevä juna odottivat. Juhliin lähtiessäni hame oli kyllä upea. Se laskostui kauniisti lantion ympärille, ja hameen alla pitämäni pitsialushame oli juuri sopivan mittainen pilkahtaakseen välillä pikkuisen. Juhlin se päällä kuuteen asti aamulla ja sulloin sen sitten tupakanhajuisena ja juomatahraisena matkalaukkuun, jossa se sai viettää seuraavat 24 tuntia. Viimeinen kuva hameesta kuvaa, miltä hame näyttää sellaisen käsittelyn jälkeen.