Jouluyllätyksiä

Vielä on joulua vähän jäljellä, ja jääkaappi täynnä jouluruokia. Mistä se johtuu, että aina niitä hamstraa niin paljon että jää yli?

Jouluaattona oli hauskaa, kun pakettikassissa oli anoppilasta tulleiden jokavuotisten lakanoiden ja taloustilpehöörien seassa jouluyllätys. Jouluyllätysvaihtoparini oli Jaana. Jaanan lahja oli ihastuttavan jouluisen punainen: joululiina, lasinaluset, punainen kynttilä ja nallekirjanmerkki. Paketin "nimilappuna" oli huovutettu sydän, jonka ripustin maljakossa olevaan onnenbambuun (aka ruokotraakkipuu) koristeeksi. Meillä nimittäin ei ole ollut tapana laittaa joulukuusta - aiemmassa asunnossa sille ei ollut tilaa, ja nyt ensimmäisenä jouluna uudessa kodissa ei oikein osannut vielä muuttaa perinteitä, vaikka tilaa onkin enemmän.

Jaana oli laittanut myös kirjeen mukaan, ja koska siinä on muutama muitakin lukijoita varmaankin kiinnostava yksityiskohta, niin siteeraan: "Liina on tehty karjalaiseen pistokirjontaperinteeseen kuuluvalla virvittäin ompelulla. Virvittäin ompelua on käytetty mm. kansallispukujen kirjonnoissa ja käspaikoissa. (esim. http://taitek.pkky.fi/kaspaikka/ tai http://www.tkukoulu.fi/~amkpaana/index.htm)" Nallekirjanmerkki on kuulemma paikallisen ammatillisen koulun oppilastyötä.

Hypistelin innokkaasti tuota liinaa, sillä alkoi heti tehdä mieli ruveta kokeilemaan tuota kirjontatapaa itsekin. Millaiseenkohan asusteeseen tai vaatteeseen voisi kirjoa virvittäin? Ehkä talonpoikaistyyliseen paitaan? Ostin Helsingissä käydessäni Kirjakorista Kansallispukuja Suomesta -kirjan, ja sitä selatessa tuli sellainen olo, että pitäisi päästä tekemään perinnekäsitöitä. Ne ovat jääneet pitkäksi aikaa muiden käsitöiden varjoon. Jaanan lahja nosti taas innostuksen pintaan. Kiitos siitäkin siis, Jaana! :)

En ymmärrä, mikä ihmeen lipsahdus minulle tapahtui, mutta en hoksannut ottaa Jaanalle lähettämästäni lahjapaketista kuvia - huomaan, että monessa blogissa on esitelty sekä itse lähetetyt ja saadut lahjat. Kerronpa siis lahjoista vain kirjallisesti. Kun vaihtelimme maileja, Jaana vihjaisi, että hänellä on melko iso varasto erilaisia käsityötarvikkeita, mutta että haarukkavirkkausvälinettä ei ole. Ajattelin siis ottaa vihjeestä vaarin ja lähettää hänelle sellaisen. Se oli siis pakettini hyödyllisin lahja, josta toivottavasti on iloa pitempäänkin. Toivottavasti Jaana ei ei kuitenkaan ole ehtinyt tässä välissä ostaa haarukkavirkkausvälinettä, vaan on osannut aavistaa, että saattaisin muistaa välineen puutteen!

Toisena lahjana oli Globe Hopen heijastin. Globe Hope on suomalainen nuorten muotoilijoiden perustama yritys, jonka tuotteet tehdään kierrätysmateriaaleista, kuten sairaaloiden, armeijan ym. isojen laitosten käyttämistä kankaista sekä kirpputoritavarasta. Annoin tänä vuonna Globe Hopen tuotteita useammalle ihmiselle joululahjaksi. Globe Hopen tuotteet ovat minusta tavattoman sympaattisia, ja kierrätysideaa pitää tietysti tukea.

Jaana myös esitti toiveenaan, ettei jouluyllätyksenä olisi mitään syötävää. Koska itsestäänselvästi olisin laittanut jotain herkkua mukaan, ellei Jaana olisi varoittanut, mietin pitkään, mikä olisi sopiva herkun korvaava lahja. Onneksi paikallisesta käsityöpuodista löytyi piparkakkukynttilä, jonka kuulemma pitäisi tuoksua piparkakulle poltettaessa.

Kiitokset Jaanalle lahjoista! Ne ovat jo käytössä. Poltan kynttilää tälläkin hetkellä: on oudolla tavalla perinteitä ja nykyaikaa sekoittavan tunnelmallista istua tietokoneen äärellä hämärässä huoneessa kynttilän palaessa.

Viileät sukat

Kool Aidilla värjäämäni lanka on sitten käytetty pientä näytenöttöstä lukuunottamatta. Sain Kool Aidien lahjoittajalle aiotut limsasukat valmiiksi. Sukat ovat olleet teon alla koko joulukuun, mutta koska teon alla on ollut muutakin, sukat eivät ole päässeet ihan heti valmistumaan. Lankahan oli muuten Novitan Isoveli.

Näissä sukissa kokeilin muitakin uusia asioita kuin limonadijauheella värjättyä lankaa. Eri blogeissa velloneen hehkuttelun seurauksena menin ja ostin Addit, metalliset vitosen sukkapuikot. Hintaa oli tuplasti sen kuin Ponyillä tai Prymeillä, mutta ajattelin, että antaa nyt mennä, niin on jotain millä pröystäillä. Koska minulla ei ollut vitosen puikkoja ennestään, ostin saman tien sitten Prymitkin. Puikkovertailua vaikeutti suuresti se, että yhdessä Prymin puikossa on joku virhe, karhea kohta. Pitäisi käydä palauttamassa ne puikot, koska en usko että se metallipuikoista kuluu pois, ja se virhe tarttuu jatkuvasti lankaan.

Toinen uusi asia oli talonpoikaiskantapää, eli nauha- tai sädekavennuskantapää, joka siis kudotaan viimeiseksi, vähän samaan tapaan kuin lapasen peukalo. Päädyin tähän ratkaisuun ensisijaisesti uteliaisuudesta, mutta myös siksi, etten ollut varma riittääkö lanka. Jos lanka olisi riittänyt, olisin kutonut kantapään värjätyllä langalla. Onneksi en laskenut sen varaan, sillä lanka loppui himpun verran liian aikaisin.


Tein sekä kärkeen että kantapäähän kuusi silmukkaa leveän nauhakavennuksen. Aluksi aloin kutoa kantapäätä niin, että kavensin joka kerroksella neljä silmukkaa, mutta se oli liikaa, joten jouduin purkamaan ja kutomaan joka toisen kerroksen kaventamatta. Sekä kärjessä että kantapäässä päättelin neuleen vetämällä silmukat yhteen. En ole ihan varma, onko ratkaisu kestävä kantapäässä. Toivottavasti... pitää luvata sukkien saajalle, että ne voi tarvittaessa tuoda parsittavaksi.


Olen aika tyytyväinen sukkiin, vaikka en hoksannutkaan kutoa niihin kiilaa istuvuuden parantamiseksi. Kantapäähän ei tullut reikää sivuun, kun poimin siitä monta silmukkaa kierteellä. Pitää ehdottomasti kokeilla myös muita Ullaneuleen kantapääohjeita. Kool Aidausta voisi harrastella lisää, isommalla lankamäärällä, ja kutoa sitten itselleen polvisukat kärjestä alkaen.


Omalaatuinen juttu muuten: toisen sukan varteen tuli sukkaa kiertävä, toistuva kuvio, joka kuitenkin hajosi kun siirryin 2o-2n-neuleesta sileään. Resorin vaihtuessa sileään kudoin nurjat yhteen. En tiedä onko se legitiimi tapa toimia resorin ja sileän neuleen rajalla, mutta ainakin minun käsialallani neule alkaa pussittaa, jos en tee niin. Harmittaa vähän, että se kuvio hajosi, se oli aika kaunis.


Viimeinen kuva muuten esittää kaksi tapaa taitella talonpoikaiskantapäällä varustettu sukka. Ne eivät nimittäin lähteneet taittumaan totutulla tavalla.

Iloinen yllätys

Tänä aamuna soi ovikello kymmenen aikaan, mutta en ehtinyt avaamaan, kun postimies oli jo kadonnut oveltamme. Postiluukussa oli vain ilmoitus suuresta kirjeestä, joka ei mahtunut luukusta sisään. Olin melko varma, että siellä on Amazonilta tilaamani kirjapaketti, tai sitten yksi työhön liittyvä paperipinkka. Mutta siellä olikin Hililtä tullut paketti! Voitin nimittäin Hilin sääennustuskilvan toteamalla, että ensilumi sataa Lahdessa "huomenna". "Huomenna" oli lokakuun puolella, ja ainakin täällä pohjoisempana voisi järjestää toisen arvonnan, ja kysyä, että koska lumi sataa seuraavan kerran...


Hilin paketissa oli kauniin violetteja suklaarakeita, tikkareita, lankaa ja Kool-Aideja. Lanka on Nomottan Boston, 70% polyakryyliä, 30% villaa. Se on aika paksua, puikkosuositus on 7-8, minun löysähköllä käsialallani varmaan se seiska. Lanka on ihan uusi tuttavuus, mutta Hilin viestin mukaan sitä on ihanaa kutoa. Onkos vinkkejä, mitä kaikkea kolmesta kerästä Bostonia voisi tehdä?

Kool-Aiditkin olivat tosi kiva yllätys - kaikki olivat sellaisia värejä, joita minulla ei ole. Varsinkin sininen ilahdutti, sillä ajattelin yrittää tehdä violetinsävyistä liukuvärjättyä lankaa, ja siihen tuo sininen sopii aivan nappiin. Mieleni melkein tekisi kokeilla värjätä tuo harmaanvihreä Boston-lanka punaisella Kool-Aidilla ja yrittää tavoitella murrettua punaista, mutta polyakryyli ei taida värjäytyä kunnolla. Ehkä en uskalla kokeilla, jos menee lanka pilalle siitä.

Limonadijauhe

Siinä vaiheessa, kun Kool Aid -innostus on käsityöblogien maailmassa jo laantumassa, pääsen minä lopulta kokeilemaan moista touhua. Olen aiemmin värjännyt sekä kasviväreillä lankoja että kaupan kuumaväreillä vaatteita, mutta koolaidaus tuntui niin älyttömältä jutulta, että totta kai halusin kokeilla sitä. Onneksi kaverin poikaystävä oli kesällä käymässä Jenkeissä, joten saatoin pyytää häntä tuomaan kokeilusatsin tuota limonadijuomaa, joka sisältää askorbiinihappoa, keinotekoista makuainetta ja väriä. "Good source of C-vitamin!", indeed.


Värjättävänä lankana oli Novitan Isoveli, 75% villaa, 25% polyamidia. Käsittelin langat tuttuun tapaan eli vyyhdin ne ja kiinnitin pasmoilla. Sitten sidoin vyyhdistä vähän avaruusolion selkärankaa muistuttavan virityksen, jonka tarkoituksena oli mahdollistaa langan värjäys usealla värillä yhtä aikaa ja silti estää lankoja sotkeentumasta toisiinsa. Pisteeksi iin päälle laitoin yhteen selkärangan haaraan kuminauhoja tasavälein saadakseni langasta pilkullista. Sitten pesin langan mäntysuovalla (so. huljutin mäntysuopavedessä ja puristelin käsissä) ja huuhdoin huolellisesti.


Kool Aid -mauista käytössä olivat appelsiini, kirsikka ja sitruuna-limetti. Kirpparilta ostettu värjäyskattila on nähnyt kaikenlaista, mutta minun omistuksessani siinä ei ole keitelty mitään syötävää - tosin kertaalleen kokeilin värjätä lankoja homeisilla mustikoilla, mutta eipä niitäkään kovin syötäviksi voi sanoa. Niinpä limonadijauhe oli sille aivan uusi kokemus. Tosin sekoittaessani ensimmäisen väripussin veteen jäin kyllä miettimään, että mahtaako se Kool Aidkaan kovin syötävää loppujen lopuksi olla...


Olen luonnollisesti etsinyt kaikki koolaidaus-ohjeet webistä, ja siinä lukuisat suomalaiset käsityöblogit osoittautuivat arvokkaiksi. Mainitaanpa nyt pari: Koolatessa roiskuu oli tietysti yksi neuvojen ja kokemusten etsimisen alkukohta. Cairbren blogissa oli hyvä kuvitettu selvitys koolaidauksesta. Kati selvitteli mikrokoolaidauksen saloja, mutta minä en uskaltanut ruveta mikroilemaan, kun värjäyskattilakin on. Muoriskalla puolestaan on bloginsa värjäys-kategoriassa pelottavankin näköisiä juttuja, kuten koolattavia lankoja uunissa. Mistään ohjeesta en kuitenkaan löytänyt optimaalista lämpötilaa! Päädyin lopulta siihen, että lämmitin väriliemen n. 95-asteiseksi, sillä villahan ei tykkää keittämisestä. Polyamidin keitonkestosta minulla ei ole aavistustakaan, mutta pidin vain peukkuja pystyssä sen puolesta, ettei lanka sula kattilassa möykyksi. Ei sulanut.

Olin varautunut tekemään jonkinlaisen virityksen puurimoista, jotta avaruusolion raajoista vain yksi kiehuisi liemessä kerrallaan, mutta loppujen lopuksi en tarvinnut niitä. Kastelin pyyhkeen ja laitoin sen kattilan viereiselle levylle, ja vyyhti painoi märkänä sopivasti sen verran, että sen saattoi jättää roikkumaan kattilan reunalle ilman että tarvitsi pelätä koko höskän tipahtamista kattilaan.


Väriliemi tarttui lankaan uskomattoman nopeasti ja hanakasti. Noin viidessä minuutissa langan laskemisesta veteen väriliemi oli kirkas. Värjäytyminen oli niin nopeaa, että punaisen lankaosion kärjestä tuli kirkkaamman punainen kuin tyviosasta. Kool Aidin nopea värjäävyys muodostui ongelmaksi pilkulliseksi aikomani lankaosion kanssa: väri tarttui lähinnä tiukaksi sidotun vyyhdin uloimpiin säikeisiin, mutta ei vyyhdin sisälle. Vastaavia batiikkimaisia juttuja värjätessä minulla on yleensä ollut aikaa sörkkiä ja tökkiä solmittuja kankaita ja lankoja sen verran, että väri imeytyy sopivasti myös mytyn sisään eikä jää valkoiseksi. Kool Aidin kanssa aikaa siihen ei ollutkaan.

Huolimatta siitä, että väri imeytyi lankaan niin äkkiä, keittelin lankoja varmuuden vuoksi puolisen tuntia. Puoli tuntia näytti riittävän keittoajaksi ainakin äkkiseltään, sillä lankoja huuhtoessani väriä ei irronnut huuhteluveteen lainkaan. Saa nyt nähdä kestääkö väri pesua.


Vaihtaessani väriä vihreästä punaiseen totesin, että Kool Aid on totta totisesti erittäin värjäävää vaikka sitä ei edes keittäisi. Nostin nimittäin ensin vyyhdin tiskialtaaseen vähäksi aikaa jäähtymään ja sekoittelin punaisen liemen valmiiksi kiehumaan. Kumihanskoihin jäi pieniä hippusia punaista väriä, ja kun ryhdyin huuhtomaan vyyhtiä, osa niistä tarttui lankaan. Lähikuvasta näkyy, miten kirsikan väri koostuu sekä violeteista että punaisista värihiukkasista: pariin säikeeseen tuli nimittäin violetit raidat. Ne eivät lähteneet huuhtomalla.


Annoin vyyhdin kuivua jonkun aikaa. Tarkoitus oli antaa sen kuivua avaamattomana yön yli, mutta enhän minä malttanut jättää sitä rauhaan. Olo oli kuin joulupakettia avatessa, kun irroittelin kuminauhat ja avaruusoliota koossa pitäneet pasmat. Olin hiukan pettynyt siihen, että suurin osa ärhäkästä oranssista oli vain uloimmissa langoissa. Muuten värjäys onnistui oikein hyvin, punaisesta tuli erityisen kaunista.


Viimeisessä kuvassa on lanka sekä vyyhdillä että kerittynä. Tein kerästä sisältä purkautuvan, sillä langasta olisi tarkoitus kutoa sukat Kool Aidien lahjoittajalle, ja koska en ole varma, miten pitkälle värjätty lanka riittää, ajattelin kutoa kumpaakin sukkaa yhtä aikaa. Jos lanka loppuu kesken, sukista tulee edes symmetriset.

Kool Aid -kokeilu oli oikein hauska, ja kunhan saan sukat valmiiksi voinkin ruveta miettimään toista värjäyskertaa. Silloin varmaan yritän saada aikaan hyvin pitkän vyyhdin, jonka liukuvärjään kahdella värillä, vähän samaan tapaan kuin Anne blogissaan kuvaa. Ainoa ikävyys oli se, että sain pienen päänsäryn. En tiedä, johtuiko se Kool Aidin höyryistä, kattilaan pinttyneistä myrkkyjämistä, jotka pääsivät nyt ilmaan, vai siitä polyamidista. Keittäessä väriliemet eivät mielestäni haisseet mitenkään erityisen voimakkaasti mehulle, eikä myöskään valmis lanka haise. Seuraavalla kerralla täytyy tuulettaa huolellisemmin.

Hirviöpipon paluu

Voi pälli sentään. Olen pitänyt gargantuamaista pipoani silloin tällöin, ja ehdin päästä se päässä jopa erään tapahtuman yleisöstä otettuun paikallislehden kuvaankin. Pipo ei kuitenkaan tuntunut erityisen mukavalta, se oli liian löysä, pyöri päässä, ja tuultakaan se ei pitänyt. Jos sen veti huolimattomasti päähän, se ryttääntyi nauhakujan ympärille. Niinpä päätin kokeilla pipon huovuttamista, jotta se tikistyisi vähäsen.


En ole aiemmin huovuttanut valmiiksi kudottuja juttuja, pelkkää villaa vain, eikä minulle ollut ihan selvää, että miten homma helpoimmin lähtisi liikkeelle. Päätin kumminkin, että huovutan pipoa käsin enkä koneessa, jotta voisin hallita huopumista paremmin.


Yritin ensin huovuttaa pipoa levynä hieroen sitä käsillä pyörivin liikkein, mutta pipo vain venyi meduusamaisesti. Pelkäsin, että jos jynssään liikaa, lopputuloksena on puoliympyrän muotoinen kiinteä levy, joten aika pian siirryin perinteiseen vanuttamiseen saippuavedessä. Huopumisen alkamiseen meni aika pitkä aika, puoli tuntia jopa, ja alun varovaisen venyttelyn jälkeen päädyin hankaamaan pipoa oikein kunnolla.


Suurin osa piposta huopui todella nätisti, jopa päälaki, jonka huopumista olin etukäteen epäillyt - ajattelin nimittäin, että se ei huopuisi tasaisesti. Pipon hieno neuletekstuuri katosi, mutta minkäs sille voi.


Mutta pipon reunat. Niistä tuli aaltoilevat, ja muodoltaan pipo muistuttaa lähinnä tulppaania. Yritin huovuttaa reunoja erityisen paljon siinä toivossa, että ne kutistuisivat muuta pipoa enemmän, mutta luulen että aaltoiluongelma vain paheni. Olen aiemminkin painiskellut huovutettavien asioiden reunojen aaltoiluongelman kanssa, mutta tämä aaltoilu on voimakkainta tähänastisista kokemistani.


Lopputuloksena on se, että kun pipon laittaa päähän, sen reuna löpsöttää niin paljon, ettei reuna pysy taitettuna. Keräsin sitä ylimääräistä löpsöttävää reunaa soljella jonkun verran, jolloin reuna asettuu napakammin päätä myöten. Siitä huolimatta reuna jää löysäksi takaa, kuten kuvasta näkyy. Kuvasta muuten näkyy myös, että kokeilin pipoa märkänä päähän. Se tuntui selässä hyvin ikävältä sitten myöhemmin.


Onko olemassa mitään keinoa saada tuota reunaa kutistumaan enemmän kuin muut pipon osat? Eikös huopumisessa ole joku tietty taso, jonka jälkeen villa ei enää huovu? Mistä tuo aaltoiluongelma oikein johtuu? Mitä ihmettä tuolle nyt voi enää tehdä, jos reunojen aaltoilua ei saa aisoihin? En keksi muuta kuin ommella reunaa jonkun verran kokoon (sen verran, mitä nyt kiinnitin soljella) ja peittää rumahinen ompelukohta jollain, vaikka huovutetulla kukkasella.

Nyt on vähän mälsä olo. Olisikohan pipo ollut sittenkin kivampi tuollaisena löysänä ja nauhan kokoamana?

Kansallispukuhenkeä

Sain viime viikolla vihdoin valmiiksi yhden, pitkään kesken olleen hameen. Ostin jo pari vuotta sitten punasävyistä, raidallista kangasta Anttilan verho-osastolta tehdäkseni kansallispukuhenkisen raitahameen. Vasta, kun kaveri kutsui juhliin, jonka pukukoodina oli "kansallispuku tai jotain sen henkistä", sain vihdoin tarpeeksi motivaatiota kaivaa kankaat esiin.


Periaatteessahan poimutettu ja vekattu hame on helppo tehdä. Lasketaan vain sopiva määrä poimuja vyötärön mittaan ja se on siinä. Ryhdyin kuitenkin yltiökunnianhimoiseksi ja päätin ruveta silittämään niitä vekkejä. Yksi sunnuntaipäivä meni siinä, että vain yksinkertaisesti sommittelin vekitystä. Silittäessäni joka vekin erikseen tuntui välillä siltä, että eikö tämä kangas lopu koskaan.

Silitettyäni ja ommeltuani joka vekin, hamekangas kuitenkin muodosti kauniin kaaren ja olin tyytyväinen kunnianhimoisuuteeni. Viikon verran meni, kun en tehnyt hameelle mitään - minun piti ostaa vetskari ja unohdin sen aina. Ompelin sitten hameen loppuun päivää ennen juhlareissua. Vetskarin kiinnittäminen on aina yhtä hankalaa, eikä piilovetoketjusaumasta tullut siistiä taaskaan. Olen ommellut hameisiin kymmeniä vetskareita, eikä mikään niistä näytä täydelliseltä.


Vyötärökaitaleen ompelin käsin, mutta helman ompelukoneella piilotikillä. Yleensä ompelen helmapäärmeen aina käsin, mutta yhden aikaan yöllä iski epätoivo: olin seuraavana aamuna lähdössä junalla juhlapaikkaa kohti, ja laskeskelin, että helman käsin ompeluun olisi mennyt ainakin pari tuntia. Ommeltuani helman koneella se tarvitsi vielä silityksen, ja totta kai jokainen vekki piti helman kohdalla silittää uudestaan poimuille.


Saatuani hameen valmiiksi huomasin, että olin tehnyt vyötärökaitaletta ommellessani toistuvasti saman virheen: olin ommellut vekistä läpi säännöllisin väliajoin, ja ompeleet näkyvät oikealla puolella, vaikka niiden tietenkään ei pitäisi näkyä. Siinä vaiheessa yötä en jaksanut ajatella asiaa, enkä oikeastaan jaksa ajatella nytkään. Jos se jatkossa rupeaa ärsyttämään, niin ompelen vyötärökaitaleen uusiksi sitten.


En silloin yöllä jaksanut ottaa valmiista hameesta kuvia, kun peti ja seuraavana aamuna lähtevä juna odottivat. Juhliin lähtiessäni hame oli kyllä upea. Se laskostui kauniisti lantion ympärille, ja hameen alla pitämäni pitsialushame oli juuri sopivan mittainen pilkahtaakseen välillä pikkuisen. Juhlin se päällä kuuteen asti aamulla ja sulloin sen sitten tupakanhajuisena ja juomatahraisena matkalaukkuun, jossa se sai viettää seuraavat 24 tuntia. Viimeinen kuva hameesta kuvaa, miltä hame näyttää sellaisen käsittelyn jälkeen.

Pöksyt pöksyt

Sain valmiiksi toiset vauvan hahtuvapöksyt. Hahtuvaa siis jäi kylliksi pipostani, jotta siitä sai pöksyt - ja varmaan toisetkin. Tein kaventaessani fiban. Ruskovillan ohjeessa nimittäin lukee, että "Kavenna molemmin puolin aina puikon alussa seuraavasti: 3 silmukkaa, 1 silmukka kolme kertaa. Puikkojen molemmilta reunoilta on näin kavennettu yhteensä 6 silmukkaa". No, tulkitsin sen niin, että silmukoita täytyy kaventaa yhteensä kuusi, vaikka yhteensähän niitä pitäisi tietysti kaventaa kaksitoista.


Huomasin fiban vasta ihan kutomisen loppuvaiheessa, kun rupesin miettimään, että miksi tämä kappale ei ole yhtään samanmallinen kuin niissä ekoissa kutomissani pöksyissä. Omituista, että tein fiban nyt, enkä ekalla kerralla - niitä ekoja tehdessäni tulkitsin ohjetta ihan oikein.


En viitsinyt ruveta purkamaan, vaan tein pöksyt siinä vaiheessa loppuun asti. Lahkeen aukko oli tietysti liian pieni, joten jätin ompelematta sauman ihan alas asti, jotta lahkeelle jäi tarpeeksi tilaa. Siten fiban aiheuttama muutos on lähinnä se, että pöksyjen vyötärö ei ole niin korkea kuin pitäisi. Toivottavasti ne nyt kumminkin mahtuvat vaippojen päälle. Pöksyjen saumoista tuli rumat, joten peitin ne punaisella ketjusilmukkakirjailuilla.


Lahkeitten kanssakin tuli pienoinen ongelma. Päätin tehdä pitkät lahkeet, ja jatkoin vain kutomista yli sen, mikä Ruskovillan ohjeessa lahkeiden pituudeksi mainitaan. Jossain välissä tajusin, ettei minulla ole aavistustakaan siitä, miten pitkät jalat vauvalla on, ja onko vauvan ruumiissa samat suhteet kuin ihmisruumiissa muuten. Ei tietenkään ole... Kudoin sitten summamutikassa pitkälti ja lopetin sitten, kun lahje näytti sopivan mittaiselta. Pitää sovituttaa noita beibillä, ja jos lahkeet ovat liian lyhyet ja vyötärö matala, niin voin sitten vaikka virkata pitsiä niihin tai jotain.


Lahkeet myös törsöttävät sivuille vähän naurettavasti. Selasin blogeja, joissa hahtuvapöksyt mainitaan, ja suurimmassa osassa pitkälahkeiset pöksyt ovat eri malliset. Voikohan noita nyt edes käyttää...


Yhdessä blogissa oli tosi kivasti koristeltu pöksyjen takamus, ja siitä sain idean laittaa noihin pöksyihin koristelun. En ole varma, miten ko. blogin pitäjä oli tehnyt ne koristelut, mutta arvasin, että neulahuovuttamalla. Jätin niistä koristeluista kysyvän kommentinkin, mutta en sitten löytänyt sitä blogia enää. Jos kyseisen blogin pitäjä joskus tänne eksyy, niin ilmoitahan itsestäsi! Olisi kiva löytää blogisi uudelleen. Ja kiitoksia koristeluideasta!

O.O

Sain kutsun Omituisten Ompelijoiden kerhoon, ja tottahan sellaiseen on mukava liittyä, varsinkin kun miellän kankaat ja neulan itselleni tutummiksi välineiksi kuin langat ja puikot tai virkkuukoukun. Kerhoon liittymisen kunniaksi esittelen jo kuukauden verran valmiina olleen projektin, jota en kuitenkaan ole saanut raportoitua, kun muut aiheet ovat vieneet voiton.


Kyseessä ovat työhuoneen verhot. Lohikäärmekangas on vanhasta kämpästä, jossa työhuoneessamme oli mustat verhot. Mustuuden syynä oli se, että halusimme työhuoneesta kunnolla pimeän, jotta siellä voisi katsella tietokoneelta leffoja ilman ikkunasta kurkkivaa valoa. Uudessa kämpässä on kuitenkin sälekaihtimet, joten verhojen tehtävänä on täällä lähinnä sisustaa. Puolisolla on harmaa työtuoli ja minulla viininpunainen, joten verhojen värit oli helppo valita niistä.


Ongelmana oli kumminkin se, että olin mitoittanut verhot sen lohikäärmekankaan mukaan, ja viininpunainen verhokangas oli liian kapeaa. Kankaassa on selkeä kuviointi, niinkuin kuvasta näkyy, ja halusin kuvioinnin kulkevan vertikaalisesti eikä horisontaalisesti. Niinpä verhoihin piti ommella ylimääräiset pidennyskappaleet. Koska kangas on ohutta, pidennyskappaleitten sauma näkyy selvästi, mikä on vähän ärsyttävää. Voin joko kuvitella, että kyseessä on tietoinen sisustusvalinta tai iloita siitä, että saumat ovat sen verran alhaalla, että ne piiloutuvat tietokoneiden monitoreiden taakse.


Joka tapauksessa verhojen väsäämiseen mittaamisineen, nuppineulottamisineen ja silittämiseen meni kokonainen sunnuntai-iltapäivä. Luulisi, että verhot sutaisee hetkessä, eihän siinä tarvitse tehdä muuta kuin ommella suoraa saumaa. Mutta niinpä vain nuppineulojen pistely ja saumojen silittäminen joka työvaiheen välissä vie yllättävän paljon aikaa.

Gargantuakin piti pipoa

Pipo on valmis ja testattu, mutta olen siihen jossain määrin tyytymätön. Asteittaiset värin vaihtumiset ja resorikuvio ovat ihastuttavat, mutta päähineestä tuli liian iso.


Halusin tehdä siitä löysän, jotta nuttura mahtuisi venyttelemättä ja tunkematta sisään, mutta sitten siitä tulikin liian löysä. Liiallista löysyyttä edesauttoi myös se, että tuo resorikuvio oli 8 silmukkaa leveä, ja pipon ympärysmitassa oli viitisen silmukkaa liikaa verrattuna mallitilkun avulla laskemaani ympärysmittaan. Arvelin, että liika löysyys olisi kuitenkin parempi kuin liika tiukkuus.


Aavistelin liiallista löysyyttä jo kutoessani, mutta ajattelin, että antaa nyt mennä eikä pureta. No, kun pistin pipon ensimmäistä kertaa päähän, niin se tuntui roikkuvan päässä ja silmillä, ihan liian suurena. Nuttura kyllä mahtui nätisti sisään, mutta pipo oli niin iso, että niska jäi paljaaksi.

Harmitti vietävästi. Tulin siihen tulokseen, että on kolme mahdollisuutta, jota kokeilla. Ensimmäisenä on pujotella pipon reunaan kuminauha tai nauha, joka kokoaa vähän sitä väljyyttä. Toisena on huovuttaa pipoa vähän, niin että se kutistuu. Kolmantena on lahjoittaa pipo isopäisemmälle. Luonnolliseti kaksi viimeistä vaihtoehtoa sulkevat toisensa pois.


Aloitin ensimmäisestä vaihtoehdosta, koska se on helposti peruutettavissa jos päädynkin jompaan kumpaan muuhun ratkaisuun. Ajattelin, että kuminauha on vähän tylsä, joten päädyin punaiseen satiininauhaan. Olisin mieluummin laittanut punaisen samettinauhan, mutta sitä ei saanut niin kapeana, että se olisi mahtunut silmukoitten välistä. En nyt oikein tiedä, onko punaisella nauhalla kiristetty pipo viehättävän tyttömäinen vain auttamattoman pöljä. Joka tapauksessa kävin se päässä julkisesti kaupassa, eikä ympärilleni kerääntynyt väkijoukkoa nauramaan ja pilkkaamaan.


En tosin vieläkään tiedä, jätänkö pipon tuollaiseksi. Koska se on harvaan hahtuvasta kudottu, niin tuuli pääsee sen läpi helposti. Pyöräillessä viima otti korviin. Onko hahtuvasta kudottua neuletta mahdollista huovuttaa "vain vähän"? Minusta tuntuu, että jos nyt heittäisin tuon pesukoneeseen, se tulisi sieltä lapasena takaisin. Miten kudotun pinnan huovuttaminen käsin onnistuu, vai onnistuuko se?

Nuppineula on ystäväsi

Viikonloppuna peräti kahden tutun taloudessa on pidetty tuparit. Ompelukoneeton kaverini ehdotti, että tehtäisiin tuparilahjoiksi saunapefletit. Hänellä nimittäin on metrikaupalla jämäkkää flanellia, armeijan jalkarättikangasta kuulemma. Minä innostuin asiasta ja sovittiin, että pefletteihin painettaisiin sopivat kuviot kangasvärillä.


Ekaa peflettiä kantatessani olin huippulaiska, enkä nuppineulottanut kanttauksia etukäteen. Kuvittelin nimittäin, että kyllä sitä nyt sormin saa kanttauksen taitettua, on onnistunut ennenkin. Onpa niin, mutta kangas on ollut paljon ohuempaa. Paksu flanelli karkaa sormien alta. Pefletin kulmista tuli karsean näköiset. Jos tuparit eivät olisi olleet samana iltana, niin olisin heittänyt koko tekeleen kuikkaan ja tehnyt uuden. Ei siinä kumminkaan ehtinyt. Ärsyttää vieläkin, vaikka tuparilahjan saaja ei ilmeisesti kiinnittänyt asiaan huomiota.


Seuraavan pefletin kanssa olin fiksumpi ja neulotin reunat. Ah ja voi, että kulmista tulikin kauniit. Siksi niitä haluan nyt tässä esitellä. Pefletteihin painettiin linux-nörtin talouteen sopivat pingviininkuvat. Design ei tosin ole minun, vaan puolisoni. Yhteislahjahan se sitten olikin, globalisaatiota pienoiskoossa: yksi taho disainaa, alihankkija toimittaa materiaalit, hikipaja tekee raskaan työn ja kuljetus hoidetaan vielä erillisen toimijan kautta.

Pipon alku

Olen näperrellyt pari iltaa koetilkkusia pipoa varten. Koetilkkuihin on mennyt varmaan saman verran aikaa kuin pipon ensimmäisen viiden sentin kutomiseen. Hahtuva on kaksinkertaista, joten ensimmäisen koetilkun kudoin kaksinkertaisena nelosen puikoilla - nelosen siksi, että ne olivat ainoat pyöröpuikkoni. Koepalasta tuli jäykkä, siitä puuttui kokonaan se hahtuvan hentous, joka minua vauvanpöksyjä kutoessa ihastutti. Yksinkertaisesta kudotussa koepalassa oli ihan sama vika. Jouduin pistämään projektin telakalle pariksi päiväksi, kunnes kerkesin kauppaan ostamaan vitosen pyöröpuikot. Niillä sitten lopulta irtosi neulepintaan se fiilis, jota halusin.


Nyt sitten olen kutonut jonkun verran pipoa. Lanka on käyttäytynyt hämmästyttävän hyvin, katkeillut paljon vähemmän kuin edellinen hahtuvankudonta. Muutenkin tämä hahtuvalanka tuntuu laadultaan jotenkin erilaiselta kuin tuo ensin kutomani, mutta en osaa paikantaa, että miksi. Ehkä kuidut ovat tiukemmin toisissaan, ja hahtuvassa on ihan hiukan kierrettä. Mikä on vähän ärsyttävää, kun on yhtä aikaa kudottava yhtä hahtuvasäiettä ja käärittävä toista kerälle. Jos kutoo jonkun aikaa ja on laiska kerimään, niin säikeet ovat äkkiä tiukalla kierteellä.


Ajattelin tehdä piposta sellaisen vähän löysän, sukkamaisen, jotta sinne mahtuu nuttura sisälle. Edellinen kutomani pipo on mukavan jämäkkä päässä, mutta jos hiukseni ovat nutturalla, niin pipo alkaa kiristää... Toivottavasti saan kutomani pipon pääteltyä mahdollisimman siististi, sillä haluaisin sen olevan myös käännettävä siten, että resorikuvio on kummallakin puolella vähän erilainen. Saa nähdä, miten leveitä noista kuvioraidoista tulee. Laitoin koepalat ja kutimen vain skanneriin, en jaksanut ruveta vätkäämään kameran kanssa. Kuvat toistavat värit melkein oikein, tummimmillaan väri on petrolinvihreä ja vaaleimmillaan lähes keltainen.

Vauvasta johtuen edelleen

Ryhdyin virkkaamaan siskoni tulevalle vauvalle peittoa neliöistä, jotka ovat variaatio isoäidin neliöistä. Näin nimittäin siskoani kesällä, jolloin hän esitteli ekalle lapselleen isoäidin neliöistä virkkaamaansa peittoa. Minä siihen sitten menin sanomaan, että "mä virkkaan tollasen sitten kun saatte toisen lapsen", kuvitellen, että urakka olisi edessä vuosien päästä... Pitää varoa mitä päästää suustaan! Sisko oli tietysti silloin jo raskaana, mutta ei ennen ultria halunnut kertoa kenellekään mitään. Hieroskeli vain mentaalisia käsiään tyytyväisenä siitä, että peittoa tarvitaan ennen kuin minä osaan arvatakaan.


Olen ehtinyt virkata neliöitä jo kymmenkunta lisää sitten kuvan ottamisen, mutta minulle on edelleenkin hieman epäselvää, että minkä kokoinen vauvanpeiton pitäisi oikein olla. Haluaisin tehdä sellaisen peiton, jota lapsi voisi käyttää myöhemminkin, jos ei muuten niin piknikillä pyllyn alla. Sitten viidentoista vuoden päästä... Kunkin ruudun sivu on n. 15 cm, joten jos peiton mitoiksi tulee 6 x 8 ruutua, valmis peitto olisi 90 x 120 cm. Olisikohan se sopiva? Silloin ruutuja tarvittaisiin 48.

Huomasinpa sitten vasta tuosta kuvasta, että nuo kaikki ruuduthan ovat samaan suuntaan vinksallaan. Toivottavasti pingotus laittaa ne tasaiseen kuosiin... Olenkohan unohtanut jonkun silmukan jostain? Minulla ei nimittäin ollut tallessa tämän ruudun mallia, vaan katsoin sen vanhan virkatun paidantekeleen hihassa olevasta ruudusta, eikä niitä pylväsrivistön alla olevia silmukoita tietenkään päässyt laskemaan.


Ostinpa sitten myös hahtuvalankaa. Alunperin menin tietysti ostamaan sitä vauvanpöksy-tarkoituksessa, mutta ihastuin hahtuvan väriin niin, että taidankin ensin kutoa itselleni pipon, ja pöksyt vasta sitten, jos lankaa jää... tai ostaa uuden kerän hahtuvaa pöksyjä varten. Tämä vihreä väri on nyt minulle aivan uusi alue, sillä yleisesti ottaen en pidä vihreästä, eikä minulla ole myöskään vihreitä vaatteita. Tarkemmin sanottuna minulla ei ole ainoatakaan vihreää vaatetta, ei edes sukkia tai alkkareita - ellei sitten lasketa vanhaa miesten kerraston yläosaa, jota käytän likaisia töitä tehdessä. Vähän mietityttää, että voinkohan sitä pipoa edes sitten pitää. Mutta jos en, niin tiedän ainakin yhden kaverin, jolle tuon värinen pipo sopii mainiosti.

Se pakollinen vauvanpöksypostaus

Käsityöblogeja lukiessani olen tullut siihen tulokseen, että on liki mahdotonta pitää käsityöblogia, jossa ei olisi yhtään vauvanpöksyihin liittyvää postausta. Oma panokseni vauvanpöksykeskusteluun tulee tässä.


En suinkaan ole hankkimassa vauvaa (ikinä), mutta läheisyydessä olevat ihmiset poksauttelevat lapsia niin tiheällä tahdilla, ettei enää pysy perässä. Alkukesästä kuulin, että siskoni yrittää kihlattunsa kanssa toista lasta, ja viikko sitten tuli uutinen, että TOINEN siskoni on raskaana, niin ikään toisen lapsen tiimoilta. Raskaus on puolivahinko, mutta ilahduttava silti. Tämän alunperin lasta suunnitelleen siskon vauvauutisia vielä odotellaan. Lisäksi yhdellä vanhimmista ystävistäni on laskettu aika ensi viikolla.


Oheiset hahtuvapöksyt eivät kuitenkaan ole kummallekaan odotettavista olevista vastasyntyneistä, vaan kudontataidottoman kaverini puolitoistavuotiaalle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein hahtuvalangasta mitään, ja tunteeni on vähän ristiriitainen. Toisaalta lanka on viehättävän pehmeää, ja valmis neulepinta kivan pörröistä. Toisaalta taas se hemmetin lanka katkeilee todella helposti. Lankaa ei tarvitse kuin nykäistä kerältä vähän railakkaammin, niin se on katki. Onneksi katkenneen kohdan kanssa ei tarvitse ruveta temppuilemaan solmujen kanssa, vaan riittää että asettaa katkenneet langanpäät kohdakkain ja jatkaa kutomista.

Kudoin pöksyjen housuosan valmiiksi jo viikko sitten, mutta lahkeiden ähräämisessä meni sitten pitempään. Ensimmäisen lahkeen jouduin purkamaan monta kertaa, sillä ensin kudoin epähuomiossa lahkeen sileästä neuleesta enkä yksi oikein yksi nurin -joustimesta. Purin koko lahkeen, sillä luodut silmukat eivät pysyneet ehjinä. Kun loin uudet silmukat, sekosin silmukoitten määrässä ja hoksasin sen vasta kun lahje alkoi näyttää helmineuleelta. Ja eikun purkamaan.


Vyötärönauhan kanssakin tuli ongelma. Punoin suurella vaivalla nyörin hahtuvalangasta ja värttinällä kehräämästäni ruskeasta villalangasta. Ehdin punontaa aloittaessa miettiä, että "nyt ei parane nykiä, sillä nyöriä punoessa ei katkennutta lankaa niin helposti korjatakaan", kun sitten nykäisin ja katkaisin... Nyörin punominen erilaatuisista langoista oli hankalaa, mutta lopputulos on oikein kaunis. Harmi vain, että nyöri on liian paksu, sitä ei voi pujotella resoriin. Resori taitaa vaatia litteän silkkinauhan tai kuminauhan. Jätin siis nauhan laittamatta ja kysyn kaverilta, että millaisen kiristyssysteemin se pöksyihin haluaa.

Kutonen vielä parit hahtuvapöksyt, kun kerran alkuun pääsin. Vastasyntyneen kokoiset pöksyt valmistunevat vieläkin nopeammin. Pitää käydä ostamassa lisää hahtuvalankaa ja kysyä kaverilta, josko hän luovuttaisi näistä valmistuneista pöksyistä jääneet jämät vastasyntyneiden pöksyjen resoreita varten.

Ai niin, tein pöksyt Ruskovillan ohjeilla.

Pam pam Paulin taikakaulin

Sunnuntaina tuli kaulittua villaa pitkin kylppärin lattioita. Ryhdyin kaivelemaan kaappia löytääkseni vanhan virkatun paidantekeleen, sillä tarvitsin paidan hihansuussa olevan neliön mallin. Samalla muistin, että kappas, siitä paidantekeleestähän jäi virkattuja kukkia yli aimo määrä. Olen käyttänyt niitä jo yhteen hameeseen, mutta isoimmat olivat vielä jäljellä. Annen blogissa oli vastikään hieno laukku, jossa virkattu pitsiliina on upotettu huopaan. Koska minulla on myös säkillinen valmiiksi karstattua villaa, ajattelin, että kokeilenpas huovuttaa huopalevyn, jossa on koristeena yksi niistä kukista.


Siinähän meni oikeastaan koko päivä. Istuskelin vessanpöntön kannen päällä lukemassa kirjaa ja pyörittelin kääröä jaloilla, avasin aina välillä paketin ja käärin valmistumassa olevan huovan toisin päin rottinkitangon ympärille. Ruudullisen lakanan avulla on helppo katsoa, kuinka paljon huopa kutistuu, ja ainakin yrittää pitää huopa neliskanttisessa kuosissa.

Olen aika tyytyväinen tulokseen, ottaen huomioon että olen ensikertalainen ylimääräisten juttujen upottamisessa huopaan. Kukka on utuisesti häipynyt huovan sisään, sieltä täältä pilkottaa enemmän punaista. Pelkäsin, että se ei pysyisi paikallaan, mutta sehän istuukin huovassa varsin jämäkästi. Tätä pitää kokeilla uudelleen, tehdä vaikka joku kevyt pöytäliina, jossa olisi tarkoituksella reikiä. Niin, huopaan jäi tosiaan pari ohuempaa kohtaa, joista yksi on oikeastaan reikä. Pitää neulahuovuttaa niihin täytettä.


Valitettavasti reunoista tuli aaltoilevat, aina niistä tulee vaikka miten yrittäisi taitella niitä ja huovuttaa tasaisesti. Pitänee neulahuovuttaa reunat sitten siisteiksi, tuleepa laukun reunoihin vähän jämäkkyyttä. Teen suorakaiteesta olkalaukun, jossa on leveä olkahihna, joka jatkuu laukun sivukappaleina. En tosin vielä tiedä, miten hihnan teen. Materiaalina on kuitenkin paidantekeleestä jäljelle jäänyt puuvillalanka. Olisi aika itsestäänselvää virkata se, mutta toisaalta houkuttelisi tehdä se pirtanauhatekniikalla. En vain tiedä, kuinka pitkään hihnaan jäljellä oleva lankamäärä riittää. Virkaamalla olisi helpompi säädellä langan riittävyyttä.

Saa nyt nähdä, missä vaiheessa ehdin jatkaa tätä projektia. Ikäänkuin ei olisi keskeneräisiä jo ennestään...