10.7.06

Maalia seinään

Pienimuotoisemmat käsityöt ovat jääneet syrjään suurimuotoisempien tieltä. Olemme maalanneet uuden asuntomme seiniä. Lauantaina vedeltiin kellertävää makuuhuoneen seiniin ja sunnuntaina sinistä huoneeseen, josta on tuleva askarteluhuoneemme/ateljeemme. Ateljee on vähän liian pompöösi ilmaisu, mutta sinne raijataan kaksi vanhaa pöytää, joiden ääressä voi puoliso maalailla figujaan, minä ommella ja me molemmat piirtää ilman, että tarvitsee vallata keittiön pöytää, kuten nykyisessä asunnossa. Jee!


Olemme ensimmäistä kertaa telan ja siveltimen varressa siinä mielessä, että vedellään maalia seinään. Maalia on aiemmin tullut vedeltyä kankaille ja paperille, mutta aika erilaista asennetta se seinän maalaaminen vaatii. Makkarissa katon rajaukset epäonnistuivat - liikaa maalia, aaltomainen reuna ja kaikkea sellaista. Vasta askarteluhuonetta maalatessamme tajusimme, miten rajaussivellin edes toimii... Saa nyt nähdä, voiko niitä edes paikkailla valkoisella maalilla, vai jäävätkö ne rumiksi :/

Ylipäänsä toinen huone tuli maalattua paljon helpomman ja keveämmän tuntuisesti, vaikka aikaa meni yhtä paljon. Sinisestä maalista oli helpompi nähdä, onko maalia tarpeeksi seinässä, kun keltaisesta maalista näki sen vasta, kun maali oli jo kuivunut. Lisäksi keltaisessa huoneessa maali loppui kesken. Maanantaina pitäisi maalata siniseen huoneeseen "efektiseinä", eli takaseinään vähän tarkoituksellista epätasaisuutta. Siinä samalla sitten pitäisi tasoitella keltaisen huoneen epätasaisia kohtia.


Keltaisen huoneen kohdalla on myös verho-ongelma. Laittanemme seinälle omistamani vanhan silkkikimonon, mutta mistä löytäisi sopivan japanilaishenkistä verhokangasta? "Japanilaishenkiset" kankaat ovat usein vaaleanpunaisia kirsikankukkakankaita, enkä oikein haluaisi sellaisia makkariin, vaan jotain suoralinjaisempaa. Saattaapa olla, että makkari saa olla pitkään ilman verhoja, jos ei kankaita ala löytyä.

Huhhuh. Yllättävän paljon hommaa se muutto tuo. Tässä on viikko mennyt tavaroita pakatessa, roudatessa ja purkaessa. Yksi iltapäivä ja kaksi rullaa maalarinteippiä meni huoneiden suojateippailuihin. Muuttoon on alle kaksi viikkoa aikaa. Iik!

2 Comments:

Blogger zeska said...

Miten olisi jokin ihan kaksivärinen geometrinen printti? Vähän samaan tyyliin kuin japanilaisissa tilkkutöissä: http://www.tkukoulu.fi/~tiikkala/kansainvaliset_kasityot/sashiko.htm

(Löytyy vaikka mitä sanalla sashiko) Tuolla tavoinhan voisi vaikka itse ommella kimonoon sopivista väreistä verhon, jossei kokonaan tikaten niin vaikka raidan sitten :)

10 heinäkuuta, 2006 09:36  
Blogger Jatulintarha said...

Kiitos vinkistä! Tuolla tekniikalla voisi ommella esim. paneeliverhon kimonon kuvioita mukaillen ja sitten laittaa yksiväristä kangasta taustalle.

Ja päiväpeitekin meiltä puuttuu... tai siis vanha on ihan rupsahtanut. Syysillat voisi kuluttaa mukavasti tikkaillessa.

17 heinäkuuta, 2006 17:18  

Lähetä kommentti

<< Home